Kirkon historiaa

Elämää Utsjoen kirkon ja pappilan vaiheilla näiden rakentamisen aikoina Esitelmä Utsjoen kirkon 150-vuotisjuhlassa 6.7.2003. Khra, teol.tri Arto Seppänen 

Tässä esitelmässä yritän kuvailla, mitä oli elämä kirkon ja pappilan vaiheilla noina pappilan ja kirkon rakentamisen vuosina. Kun utsjokiset kristityt heinäkuussa 150 vuotta sitten saapuivat kirkkoon, kävellen pohjoisen suunnasta kirkkopahdan yli, hetki ennen kuin uusi kirkko, vielä hieman keskeneräinen, tunturikoivikon keskeltä tuli koko komeudessaan näkyviin, heitä kohtasi näky, josta kirjoitettiin Oulun Wiikko-Sanomia -nimisessä lehdessä vuoden 1854 lopulla näin:1 ”muutama kymmenkunta kyynärää kirkosta pohjaiseen päin on pienen mäen nyppylällä pystytetty kolmea syltää pitkä tanko, läkistä tehdyillä koristuksilla kaunistettu, jonka itäiseen puoleen on läkkirihmoilla sidottu puutaulu, josta luetaan seuraavaiset sanat: (Minnet af herr Guvernören och Ridd. A. Lavonius, Utsjoki den 24. Juli 1851).”  1 Nro 44, 04.11.1854, s. 3

Taulu oli artikkelin sanoin ”muisto Herran Kuvernöörin ja Ritarin A. Lavoniuksen käymisestä Utsjoen lapissa 24. päiv. huhtikuuta vuonna 1851. Tämän muistopatsaan walmisti herra Bleckslagari Dahlbäck, omalla kustannuksellansa. Ehkä kyllä itsessänsä halpa kunnian osoituksen merkki läänin herralle Kuvernöörille ja Ritarille, joka Kuvernööreistä oli ensimmäinen, joka on käynyt Utsjoen lapinmaassa, on se kuitenkin kallis Lappalaisille, jotka, joka erä kuin Herran huonetta etsivät, saavat niin kuin uudistetun muiston siitä ilopäivästä, jona saivat itse Herralle Kuvernöörille ja Ritarille puutteitansa valittaa ja tulla vakuutetuiksi siitä, että hekin ovat herralta läänin haltialta muistetut.”  Artikkelin kirjoittaja oli nimimerkki A. A. eli kukapa muu kuin Utsjoen silloinen kirkkoherra Anders Andelin, joka tämän kirkon vihkiäisjuhlassa oli itse tullut asetetuksi Utsjoen kirkkoherrakunnan kirkkoherran virkaan.

Uuden kirkon paikan ja sen lähimmän ympäristön kirjoittaja kuvaa lannanmaan lehden lukijoille näin: ”Härkivaara on korkia tunturi Utsjoen lapissa. Kukkulalla on syvä ympyriäinen kuoppa, juuri kuin pata, joksikin lavia. Tämän kuopan lännen puolella tavataan kaksi pientä lammikkoa, josta kaksi luomaa (pientä jokea) Tsevtsikot nimeltä lähtee tunturin kumpaiseltakin puolelta Mantojärveen juoksemaan. Waarassa on kymmenen penkerettä, toinen toistansa korkiampaa. Kahdeksannessa penkereessä, ylhäältä alaspäin lukien, on pitäjän uusi kirkko … Vähän alempana seuraavassa penkereessä tavataan seitsemän pientä lapintupaa, ja kaikkein alimmaisella Mantojärven rannalla seurakunnan pappila ja muutama kymmenen kyynärää etelään päin 150 vuoden vanha kirkko.” 

Tähän lyhyeen sanomalehtikirjoitukseensa khra Andelin on sisällyttänyt kaiken oleellisen, mistä on kysymys muutettavat muuttaen myös tänään ja näinä aikoina. Tuolloin vanha puinen Pyhän  Ulriikan kirkko oli 150-vuotias. Nyt samoja vuosimääriä juhliva kirkko oli juuri rakennettu, tänä vuonna 160 vuotta täyttävä pappila oli rakennettu 10 vuotta aikaisemmin. Tuolloin ei ollut tietoa siitä, että 150 vuotta myöhemmin nuo lapintuvat, ja kirkko sekä pappila hiertäisivät joskus valtiovaltaa kuin kenkään päässyt kiusallinen kivi, josta on päästävä eroon. Olihan korkein valtiovalta luvannut seurakuntaa perustettaessa 1747 huolehtia Utsjoen seurakunnan kirkosta ja pappilasta ikuisiksi ajoiksi. Utsjokiset tarvitsivat tuolloin, kun herra ja Kuvernööri ja Ritari Lavonius kävi katsastamassa uuden kirkon rakennuspaikkaa, valtiovallan tukea elämäänsä.  Nytkin Utsjoella toivotaan, että olisimme valtion ja kirkon korkeimmilta vallan haltijoilta muistetut. Karl Fredrik Stenbäck, runoilijana tunnetun Lars Stenbäckin vanhempi velipuoli, oli tullut papiksi Utsjoelle1832. Karl Fredrik oli kuullut sisimmässään Jumalan äänen kehottavan häntä saarnaa-maan evankeliumia Lapissa. Yhden vuoden hän täällä viihtyi, kun jo etelään matkasi. Kun hän saa-pui isänsä pappilaan Vöyriin, hän heti kysyi nuoremmalta velipuoleltaan Johan Mikaelilta: ”tahdotko lähteä vuodeksi Utsjoelle”?2 Tämä lähti. Sijaisen päiväkirja kertoo väliin järkyttävää kieltä lapinpapin yksinäisyydestä. Kun vuosi oli vierähtänyt, viran varsinainen haltija palasi Utsjoelle. Nyt ei enää yksin vaan vasta pari viikkoa aiemmin vihityn vaimonsa 16-vuotiaan Ottilia von Essenin kanssa, Ottilian, joka oli luvannut seurata miestänsä vaikka Pohjoisnavalle. Mukaan otettiin Ottilian serkku, pari vuotta häntä nuorempi Emma Reuter.

Asuttavana ja laitettavana oli kylmillään ollut pappila. Vain muutama viikko nuoren parin muutettua pappilaan, se paloi 10.4.1834. Kuin ihmeen kaupalla nuoret naiset pelastuivat, kirkkoherran itsensä ollessa virkamatkalla. Tilapäinen asunto löytyi jostakin kirkkotupien kammeista. Se ei kuitenkaan estänyt kirkkoherraa kirjoittamasta ystävälleen Tukholmaan, että ”laipio vuotaa kuin seula, ja Herran ilmat soittavat harmonista lauluaan seinien rei´istä, eikä tuulikanteleen ääntä puutu”. Stenbäck kuitenkin epäilee, että tuskinpa Tukholman palatseissa vietetään tyytyväisempää elämää, kuin utsjokelaisessa turvekammipappilassa.3

Nimismies Högmanilta, Utsjoen entisen papin pojalta, Stenbäck sai ostetuksi pienen rakennuksen, jossa oli tupa ja kamari. Asunnon vaatimattomuus ei estänyt ottamasta vastaan tervetulleita vieraita kaukaakin. Kuuluisin vierailu lienee Matias Aleksanteri Castrenin, luonnontutkija Blankin ja pastori Durchmanin vierailu, kuuluisin siksi, että sen vaiheet on Castren matkapäiväkirjaansa tarkasti tallettanut. Vierailu kesti 11 päivää ja huipentui nuoren pastorin ja pappilassa oleilevan neiti Emma Reuterin kihlajaisiin. 

Jos rauha ja rakkaus vallitsivatkin pappilan seinien sisällä, ei voida sanoa samaa kirkkoherran ja Inarin nimismiehen suhteista. Taistellessaan viinan kiroja vastaan Stenbäck sai vastaansa viinaan mieltyneen nimismies Ekdahlin. Mikäpä oli mieltyessä, kun vallesmannilla oli virallinen viinanpoltto-oikeus, joka tosin v. 1848 poistettiin. Haastoipa lopulta Ekdahl kirkkoherran käräjille, mutta asia kääntyi itseään nimismiestä vastaan, jonka oma elämä joutui tutkinnon alle. Hän sai eron virastaan – ilman eläkettä.4

Stenbäck itse kertoo edistyneensä lapinkielessä ensimmäisenä vuotenaan kukonaskelin, mutta sitten pappilan palo ja kovat olosuhteet eivät antaneet mahdollisuutta paneutua paikallisen kielen opiskeluun.5 Kun kirkollisissa tarkastuksissa oli määrätty seurakunnan jäsenet opettamaan lapsilleen sakon uhalla suomenkieltä, Stenbäck liitti pöytäkirjaan eriävän mielipiteensä ilmoittaen, ettei hän määräystä koskaan noudata, eikä sitä tässä kristillisessä seurakunnassa hänen suostumuksellaan noudateta.6 Jääräpäisyys kuului kaiketi Stenbäckien luonteeseen. Jo mainittu, täällä sijaisena vuoden toiminut kirkkoherran veli Johan Mikael – perheen kesken Janne – oli 10-vuotiaana katsomassa suurta tapahtumaa, kun itse tsaari vieraili Vöyrillä 1819. Kun tsaari tuli äidin kohdalle, äiti niiasi syvään ja kuiskasi samalla pojalleen ”kumarra poikani”. Poika ei kumartanut, vaan suoristi itsensä, pani kätensä selkänsä taakse ja sanoi kuuluvalla äänellä ”En!”. Äidin kertoman mukaan näytti kuin hallitsija olisi vain hymyillyt.7 

2 Jenni Paulaharju, Äitini suvun tarina, s. 111; 3 Helsingfors Morgonblad 25.11.1836; 4 Itkonen, Inari, s. 112; 5 Helsingfors Morgonblad 25.11.1836; 6 Itkonen, Inari, 112; 7 Jenni Paulaharju, Äitini suvun tarina, s. 83.

Senaatti teki päätöksen 14. marraskuuta 1835 uuden pappilan rakentamisesta Utsjoelle, kuin myös Inariinkin. Päätös oli merkittävä. Samalla tuli päätetyksi se, että Utsjoki säilyi edelleen emäseurakuntana ja Inari suuremmasta väkimäärästään huolimatta kappelina. Asian puolesta Stenbäck sai tosissaan taistella, sillä ainakin osa tuomiokapitulista oli täysin toisella kannalla. Samaiseen päätökseen liittyi se iloinen ja helpotusta tuova asia, että Inariin perustettiin kappalaisen virka. Tuohon virkaan sitten nimitettiin Josef Wilhelm Durchman, muutenkin tuttu mies Stenbäckille. Aikaa kuitenkin kului. Uusi pappila valmistui vasta 1843, ja sekin oli vähällä palaa heti alkuunsa. 

Uuden komean pappilan saaminen köyhän seurakunnan papille oli merkittävä asia. Olihan hirrestä rakentaminen yleistynyt Utsjoella muutama vuosikymmen aikaisemmin. Nyt ei ollut kyseessä aivan pieni tupa – vaan varsinainen pytinki. Seurakunta oli köyhä niin kuin nytkin. Veroamaksavia kalastajalappalaisia laskettiin olevan 46 ja porolappalaisia 19. Kalastajalappalaiset olivat köyhiä, eikä verotus paljon auttanut. Pitäjässä oli 4 pororikasta, joiden tokassa oli yli 2000 poroa, seitsemältä löytyi 400 – 900, lopuilla vähemmän.8 

Stenbäckin toiminta herätti arvostusta. Niinpä arkkipiispa  v. 1841 antoi43-vuotiaalle Stenbäckille rovastin arvon, vaikka virkavuosia oli kertynyt vasta kymmenen.Ajatus uuden kivikirkon saamiseksi Utsjoelle oli myös herännyt, tuskin sentään Stenbäckin toimesta. Uuden kivikirkon urakkatarjouksia pyydettiin jo 184310. Urakkatarjouskilpailu ei johtanut toimenpiteisiin. 

Rovasti Stenbäck alkoi sairastella. Tuomiokapitulin ilmoituksissa on mainintoja virkavapauksista ja niiden jatkamisista sairauden tähden. Hätä ei ollut aivan kauhea, sillä Utsjoen Inarin kappeliin oli saatu kappalaiseksi Josef Wilhelm Durchman, kuuluisan herännäispappi Frans Oskar Durchmanin veli. Kappalaisensa viran hoidon Stenbäck yritti kyllä tehdä helpommaksi. Niinpä vapunpäivälle 1843 päivätyllä ilmoituksella Wasa Tidningenissä Kuortaneella sairautensa takia virkavapauttaan viettävä Stenbäck vetoaa ystäviinsä, jotta nämä muistaisivat rahalahjoituksin Utsjoen köyhää seurakuntaa uuden messukasukan saamiseksi. Ylimääräiset rahat aiotaan käyttää koraalikirjojen ja virsikirjojen ostoon, jotta Inarin kappalainen voisi toteuttaa aikeensa laulukoulun perustamisesta koraalilaulun aikaansaamiseksi.11 Olihan kappalainen musiikkimies, jolla oli vielä kaiken lisäksi harpunsoittotaitoinen vaimo Emma.

Keräys tuotti tulosta ja elokuussa lehdessä ilmoitettiin rahaa kertyneen 17 hopearuplaa ja 95 kopeekkaa sekä 24 ruplaa 60 kopeekkaa. Lahjoittajat olivat Raahesta, Uudestakaupungista, Kälviältä ja Lohtajalta.12 Utsjoen kirkon sakastissa on vielä nähtävissä noilla rahoilla hankittu messukasukka ja kalkkiliina.

Joka tapauksessa musiikista innostunut, koraaleja ja Bellmanin laulujen säveliä tutkinut Pielpajärven pappi joutui hoitamaan kahta virkaa. Pielpajärveltä Utsjoen suuntaan vievän papinpolun varteen ilmestyi puuhun veistettynä nimikirjaimet JWH. Vielä tänäkin päivänä satunnainen kulkija saa ihmetellä sitä kuinka jollakin on puukko pysynyt kourassa nimikirjaimia veistettäessä. Samat nimikirjaimet yhtä kauniilla kirjasinlajilla ovat hakattuina myös Utsjoen Mantojärven pappilaa vastapäätä olevan tunturihuipun kallioon. Historiaan Durchman on jäänyt ennen kaikkea siksi, että hän Utsjoen uutta 1843 valmistunutta pappilaa asuessaan käänsi ruotsista suomeksi kuninkaallisen hovisaarnaajan Anders Nohrborgin postillan Den Fallna Människans Salihets-Ordning eli Langenneen ihmisen au tuuden järjestys. 

8 Borgå Tidning 29.1.1840; 9 Wasa Tidning no 53, 31.12.1841; 10 Wasa Tidning 15.4.1843; 11 27.5.1843; 12 19.8.1843.

Kun käännös v. 1848 painettiin, sen etulehdellä luki: Postilla on omistettu ”Alhaiselle kansalle, joka asuu Pohjan kylmällä perällä, Lapin laajassa kylässä, tuulisilla tuntureilla, myrskyisillä mantereilla, wetten wäljäin wälissä jokein juoksevain keskellä, warsinkin Utsjoen pitäjän asukkaille ja erittäin Inarin seurakunnan jäsenille”. Käännösyö ei ollut helppoa. Lönnrotille Durchman kirjoittaa, että ”tuskin saarnaa ennätän viikossa, vaikka ahkera olen.”13 Varmaankin utsjokiset kristityt saivat kuulla saarnoja, joihin oli vaikuttanut tuo ruotsinmaalainen hovisaarnaaja.

Maaliskuussa 1844 Wasa Tidning ilmoitti tuomiokapitulin jo toistamiseen hakevan sijaista Stenbäckille. Sijaisena kirkkoherran virkaa hoitanut J.W. Durchmankin alkoi saada kyllikseen karusta Lapinmaasta. Hän oli hoitanut paitsi kirkkoherran, myös laajan pitäjän rokottajan virkaa. Niinpä samassa ilmoituksessa, jossa ilmoitettiin sairaalloisen rovasti Stenbäckin saaneen kolmannen vaalisijan Laihelan kirkkoherraksi, ilmoitetaan myös että kappalainen Durchman on asetettu ensimmäiselle vaalisijalle Tervolan kappalaisen virkaan.14 Kumpikaan ei hakemiinsa virkoihin päässyt. Stenbäck sai vain vajaan 8 manttaalin äänet, kun vastaavasti voittaja Kuortaneen kirkkoherra E.J. Snellman sai yli 66 manttaalin äänet. Nyt vapautui kirkkoherranvirka Kuortaneella ja niin Stencbäck asetettiin hänen kyseistä virkaa virkaa hakematta 3. ehdokassijalle, jotta vaaliehdotus muodollisesti täytettäisiin.15 Mutta niin vain kävi, että tämä virkaa hakematon rovasti nimitettiin Kuortaneen seurakunnan kirkkoherraksi.16 Stenbäck pääsi lapsuutensa maisemiin. Olihan isä ollut Kuortaneen kappalaisena.  

Jos jonkun mieli paloi päästä etelämmäksi, jonkun toisen mielenkiinto suuntautui pohjoiseen. Elias Lönnrot kirjoitti Frans Johan Rabbelle tammikuussa 1843, pohdiskellen sitä, että hakeutuisiko hän papiksi Utsjoelle Stenbäckin jälkeen. Hän uskoi selviävänsä Lapin talvesta, mitä hän sanoi kunnioittavansa ja jopa pelkäävänsäkin.17 Olihan Lönnrot ollut edellisenä talvena Durchmanin vieraana Pielpajärven pappilassa. Muuttohalun syy tosin näyttää olleen taloudellinen ahdinko ja tympääntyminen lääkärintoimeensa Kajaanissa. Laskelmissaan Lönnrot huomioi papin virasta saatavan palkan ja sen ohessa mahdollisen lääkkeitten myynnin ja laskee saavansa velkansa maksetuksi. Toisaalta Lönnrot houkutteli ystäväänsä Duchmania hakemaan Hyrynsalmen kirkkoherraksi 4.9.1845 päivätyllä kirjeellään. ”Etkö jo ala pian pois sieltä pyrkiä”. Historian kirjoituksessa ei ole jos -sanaa, mutta voisi miettiä, millaiseksi olisi Utsjoen seurakunnan elämä muovaantunut, jos Lönnrot olisi tullut tänne papiksi. Lönnrot oli tuohtunut siitä, että ”sen sijaan, että pappi tai pari velvoitettaisiin oppimaan lapinkieltä, pakoitetaan koko seurakuntia osaamaan suomea, jotta voisivat vastaanottaa opetusta.” ”15 sivua lapinkieltä on paljon tärkeämpi lapin papille kuin ne 15 psalmia hepreaksi, jotka opintoihin kuuluvat”, jyrisi Lönnrot.  

Lönnrotilla lienee ollut vaikutusta siihen, että kesäkuun 9. pvänä 1849 korkein valtiovalta teki kolme merkittävää päätöstä. Ensinnäkin Utsjoen ja Inarin seurakunnissa kirkkoherran ja kappalaisen virkojen haltijoiden on osattava paikallista lapinkieltä. Tästä kielitaidosta maksetaan kirkkoherralle 150 ja kappalaiselle 75 hopearuplaa vuodessa valtion varoista. Toisen päätöksen mukaan sekä Utsjoen emäseurakunta, että Inarin kappeli kumpikin saivat yhden katekeetan viran lisää. Palkaksi määrättiin 50 hopearuplaa vuodessa. Kolmas päätös jakoi sitten vanhan Kemin rovastikunnan kahtia ja Muonionniskan ja Utsjoen kirkkoherrakunnat muodostivat uuden Lapin rovastikunnan.18 

13 Durchmanista ks. Lappalainen, H-P., J.W.Durchman Lönnrotin avustajana, Kalevalaseuran vuosikirja 57 . 1977, s.71;14 Wasa Tidning 1.6.1844; 15 Helsingfors Tidning 11.6.1845; 16 Wasa Tidning 23.5.1846; 17 Lönnrot, Valitut teokset 1. s. 199; 18 Ilmarinen 11.7.1849; Helsingfors Tidning 11.7.1849; Åbo Underrettelser 6.7.1849

Stenbäckin sijaiseksi ja sittemmin vakinaiseksi kirkkoherraksi tullut Fredrik Wilhelm Stjerncreutz oli ensimmäinen, jolle tämä saamenkielentaitolisä maksettiin. Hänet todettiin kielikokeessa puhuvan sujuvasti Utsjoen lapinkieltä. Stjerncreutz käänsi myöskin lapiksi Svebiliuksen katekismuksen, mutta hänen käyttämänsä kirjoitustapa oli niin vaikea, ettei sitä käännöstä koskaan julkaistu. Saamen kansa sai odottaa aina vuoteen 1860 jolloin samana vuonna ilmestyi kirkkoherrojen Fellmanin ja Andelinin tekemät käännöksen Möllerin katekismuksesta. 

Ajatus kivikirkon rakentamisesta ei ollut hautautunut, vaikka ensimmäinen urakkatarjouskilpailu ei tuottanutkaan tulosta. Syyskuussa 1849 julistettiin Utsjoen kirkon ja kellotapulin urakkatarjouskilpailu uudelleen. Kustannusarvio oli noussut kuuden vuoden takaisesta melkein 2000 ruplalla ollen nyt 9.697 ruplaa 21 kopeekkaa hopeassa.19 Kesällä elokuun alussa 1850 alettiin laittaa perustusta uudelle kirkolle ja töitä jatkettiin seuraavana kesänä. Urakan ottaneella oli omat vaikeutensa. Paikkakunnalta ei luonnollisestikaan löytynyt ammattimiehiä kivikirkon rakentamiseen, joten työmiehet oli hankittava muualta, ensin Kokkolasta ja sitten Ruotsista. Syrjäisen sijainnin vuoksi monet rakennustarvikkeista oli työlästä hankkia, mikä tiesi ylimääräisiä kustannuksia rakentajalle. Kaukaa tulleet rakennusmiehet eivät oikein viihtyneet paikkakunnalla, mutta toisaalta – näin joku kirjoitti Finlands Allmänna Tidningeniin20asialla on se etu, että paikkakuntalaiset pääsivät tekemään tuttavuutta etelästä tulleiden ammattimiesten kanssa. 

Ikään kuin muistutuksena kirkon lähetystehtävästä samassa lehdessä kerrottiin myös mahtavasta uhrikivestä Utsjoen alajuoksulla lähellä yhtymäkohtaansa Tenoon. Kiven siirtämiseen tarvittaisiin kaksi hevosta ja jonka uhrikiven luona on vielä uhriksi tuotuja poronsarvia. Kiveen sanotaan suhtauduttavan pelontuntein. Olihan 40 vuotta aikaisemmin kaksi kalastajalappalaista ottanut uhriksi tarkoitetun poronsarven tehdäkseen siitä lusikat. Toinen kuoli pian ja toinenkin sairastui ja kuoli useamman vuoden sairastettuaan. Paikalliset pitivät syynä taikuutta ja yhteyttä pahoihin voimiin.  

Niitä vastuksia, joita kerrotaan olleen edellisen kirkon rakentajalla, ei tiedetä nyt ilmenneen. Kerrotaanhan itse perkeleen tulleen kiusaamaan puukirkon rakentajaa sanoen, ”ettei saa kirkkoa kiskoa”. Papin kerrotaan vastanneen: ”kiskon minä”. Kun pappi rupesi sakastiakin rakentamaan, perkele kävi kimppuun kieltäen: ”ei saa sakastia tehdä”. ”Teen minä, vaikka kymmenen perkelettä tulisi”.21 Esimerkillistä päättäväisyyttä tämänkin ajan papeille!  

Seuraavana kesänä 1851, kun töitä jatkettiin, oli erityisen lämmin, varsinkin heinäkuu. Sateitakin saatiin sopivasti. Sitten 19. päivänä elokuuta tuli kova halla. Jos joku oli istuttanut perunaa, menetti satonsa. Kesä oli erityisen huono lohikesä, niin etteivät vanhimmat kalastajat sellaista muistaneet ennen kokeneensa. Englantilaiset lohituristit joutuivat pyytämään lohta, ei saaliin vaan huvin vuoksi, kuten Turussa ilmestyvä lehti Åbo Underrettelser22 tuolloin kertoi. Vieraita kulkijoita tuona kesänä Utsjoella oli enemmän kuin miesmuistiin, kertoi puolestaan Finlands Allmänna Tidning23. Samana kesänä Utsjoen uuden kirkon paikka merkittiin tarkasti kirjoihin ja kansiin. Se oli 69 astetta 51 minuuttia ja 50 sekuntia pohjoista pituutta ja yksi aste 59 minuuttia ja 36 sekuntia itään Helsingin observatorion leveysmeridiaanista.24  Kun katsoo tuota kiintopisteluetteloa, suurin osa luetelluista paikoista ovat kirkkoja. Asialla on suuri symbolinen merkitys: kirkon ja sen julistuksen tulisi olla joka aika sellainen kiinnekohta, josta kansalaiset voisivat luotettavasti tarkistaa elämänsä tarkan sijainnin.

19 Finlands Allmänna Tidning 24.9 ja 16.9. ja 29.9.1849.; Ilmarinen 22.9.1849. Åbo Underrettelser 28.9.1849; 20 1.6.1852 ; 21 Paulaharju, Takalappia, s. 245; 22 21.11.1851; 23 1.6.1852; 24 Finlands Allmänna Tidning 16.06.1851

Työt kirkon rakennustyömaalla jatkuivat seuraavana kesänä. Keväällä 1852 lehdet tiesivät kertoa, että Utsjoen katekeetta Josef Lukkari on saanut keisarillisen senaatin myöntämänä kultaisen mitalin, jota sai kantaa Pyhän Annan ritarikunnan nauhassa napinläpeen pistettynä. Tämä kunnia suotiin hänen 23 vuotta kestäneestä ahkerasta ja väsymättömästä työstään.25  

Elämä näytti löytävän oikeisiin uomiinsa. Viinan kirojen kanssa useinkin toiseksi jäänyt seurakunnan kirkkoherra Stjerncreutz löysi itsellensä morsiamen. Niinpä kolme kertaa kirkossa avioon kuulutettiin ”Korkeasti oppinut ja korkeasti kunnioitettava vapaasukuinen herra kirkkoherra Utsjoen ja Inarin seurakunnissa Fredrik Wilhelm Stjerncreutz ja Kunniallinen siviä ja hyvillä avuilla kaunis-tettu nuori Neitty Katriina Hanhivaara.” Vihkitoimitus tapahtui Utsjoen pappilassa, kuulutuksiin nähden sillä erotuksella, että morsiamen nimi Hanhivaara oli muuttunut Hannebergiksi. 

Onnea kesti hetken: Stjerncreutz kuoli kuoli jo 4.8.1852 ”hiljaa pitkän ja vaikean sairauden uuvuttamana Utsjoen pappilassa 42 v. ikäisenä. Kaipaamaan jäi nuori vaimo ja syntymätön tytär.26 Kirkkoherra haudattiin kirkkonsa vieressä olevalle kirkkomaalle. Kaksi hänen edeltäjistään, Hellander ja Castren, olivat saaneet leposijansa kirkon lattian alta. Hellander oli kuollut 38 ja Castren 33-vuotiaana. Stjerncreutzin leski ja tytär Ida Katrina saivat armonvuoden eläkkeenä 400 ruplaa ja vielä lisäksi ylimääräisen 240 ruplaa27 ja muuttivat Kittilään, lesken kotikonnuille. 

Vihdoin Morgonbladetin Inarin kirjeenvaihtaja O.W.S. saattoi kirjoittaa joulukuun 6 päivänä 185328 että ”Utsjoen kirkko on nyt valmis, kaunis ja tilava. Se on yksi kauneimmista kirkoista mitä olen nähnyt. ja että sen pystyttäminen on vaatinut enemmän uutteruutta ja voimaa kuin kukaan voi kuvitella, jos ei itse ole asunut Lapinmaalla.” Paitsi, että kirkko oli valmis, myös säät suosivat. Samainen Inarin kirjeenvaihtaja tietää kertoa, että syksy oli poikkeuksellinen. Joulukuun alkuun mennessä korkein pakkaslukema oli vain 16 astetta ja että tuolloin Inarissa oli lämpöasteita. Kirkko oli valmis. Se oli niin kaunis, että joku satunnainen kulkija kirjoitti Vasabladetissa29 sen olevan kaunein ja parhaiten rakennettu koko Suomessa. Seurakunta oli saanut kirkkoherrakseen Ikaalisten pitäjän Honkajoelta lahjakkaan pastori Anders Andelinin.30 Andelinhan käänsi 1888 sivua kirkollisia ja hengellisiä tekstejä lapiksi. Näin saamen kansa sai omalla kielellään jonkun Lutherin postilloista, Möllerin ja Svebiliuksen katekismukset. Ansioistaan sekä Utsjoen Lapinmaalla sekä sittemmin Paltamon seurakunnan kirkkoherrana ja kontrahtirovastina hänet palkittiin ja korotettiin Tähdistön ritariksi. 

Elämällä tuntui muutenkin olevan ajallinen siunaus. Helsingfors Tidningar31 tietää kertoa Utsjoen alkuvuoden 1854 tilanteesta, että pitäjän terveystilanne on hyvä, toukokuun loppuun mennessä vain yksi oli kuollut, kenenkään ei oltu kuultu sairastavan ja Marianpäiväviikolla sai joku Utsjoen lappalainen mustan ketun, jonka nahasta maksettiin 40 hopearuplaa. Vertauksen vuoksi samassa yhteydessä todetaan että naula (425 g) poronlihaa maksoi 70 kopeekkaa. 150 kilon ruisjauhosäkki maksoi 11, sekä suolasäkki 5 ruplaa hopeassa.  

25 Borgå Tidning 5.5.1852; Finlands Allmänna Tidning 30.4.1852; Åbo Underrettelser 4.5.1852; 26 Finlands Allmänna Tidning 6.12.1852; Kuopio Tidning 13.11.1852; 27 Åbo Underrettelser 16.9.1853; Borgå Tidning 1.10.1853; Kuopio Tidning 24.9.1853: Åbo Tidningar 16.9.1853; 28 2.1.1854; 29 9.4.1854; 30 Kuopion Hiippakunnan tklin päätöksestä Sanomia Turusta 25.1.1853; 31 17.6.1854

Myös brittiläinen raamattuseura oli tehnyt huhtikuun lopulla 1853 päätöksen jakaa ilmaiseksi Stockflethin lapinkielelle kääntämää Uutta Testamenttia ilmaiseksi. Utsjoelle niitä luvattiin 190 kpl ja Inariin 50, Enontekiölle 20.  32 32 Kuopio Tidning 28.1.1854;

Kirkon vihkiminen tapahtui sitten vihdoin joulukuun 10. pnä 1854, vuosi kirkon valmistumisen jälkeen. Seurakuntalaisia oli kokoontunut enemmän kuin koskaan ennen jumalanpalvelukseen, kaukaa Inarista ja Norjan puolelta. Kirkko oli kutakuinkin täysi. Neljä pappia palveli tilaisuudessa. Kaiken kaikkiaan tilaisuudessa olevien pappien määrä nousi seitsemään. Sellaista ihmettä ei oltu ennen nähty. Muutama vuosi aikaisemmin perustetun uuden Lapin rovastikunnan kontrahtirovasti, Muonionniskan kirkkoherra Liljeblad piti alttarilta kauniin vihkiäispuheen. Vihkimisen jälkeen asetettiin virkaansa uusi kirkkoherra Anders Andelin.33 33 Morgonbladet 22.3.1855